Rakastan matkustelua ja eri kulttuureita. Taide, ruoka ja musiikki ovat jokaisessa maassa erilaiset ja niiden tutkiminen kaikilla aisteilla on intohimoni. Olen kolunnut melkoisesti maita ja kaupunkeja.
Sopeudun nopeasti uuteen ympäristöön ja koti-ikävä vaivaa aika harvoin.
Nämä kuvat ovat Pariisista, jossa vierailin vuosi sitten. Mieleeni jäivät ihanat boulangeriet ja cafe au lait. Osaan hieman "matkailu" ranskaa eli tilata ravintolassa ym. josta oli huimasti apua. Arvostus oli aivan toista luokkaa, kun osasi sanoa muutaman sanan ranskaksi. Tämä oli kaupunki jonne jätin osan sydämestäni. Taide, kulttuuri ja ihmiset olivat ihastuttavia.
Lontoo on paikka, jossa usein vierailen tapaamassa ystäviäni. Varsinkin kevät, kuten monissa muissakin paikoissa on hyvä ajankohta Hyde Parkin kukkiessa.
Taidehistoriaa opiskelleena Lontoon taidegalleriat ovat kultakaivos, mutta mielenkiintoisimmat teokset löytyvät kuitenkin kadulta.
Yksi ihanimmista matkakohteista, Espanja. Kaupunkilomien vastapainona kirkas merivesi ja pehmeät rannat ovat näky jota rakastan. Lämmin merituuli ja aurinko ovat harvinaisuus Suomessa, joten niistä haluaa nauttia niin paljon kuin mahdollista
Auringonlasku merentaakse on nähtävä joka ilta, luonnon oma ilotulitus!
Kommentit