Rakastan matkustelua ja eri kulttuureita. Taide, ruoka ja musiikki ovat jokaisessa maassa erilaiset ja niiden tutkiminen kaikilla aisteilla on intohimoni. Olen kolunnut melkoisesti maita ja kaupunkeja.

Sopeudun nopeasti uuteen ympäristöön ja koti-ikävä vaivaa aika harvoin.

 Nämä kuvat ovat Pariisista, jossa vierailin vuosi sitten. Mieleeni jäivät ihanat boulangeriet ja cafe au lait. Osaan hieman "matkailu" ranskaa eli tilata ravintolassa ym. josta oli huimasti apua. Arvostus oli aivan toista luokkaa, kun osasi sanoa muutaman sanan ranskaksi. Tämä oli kaupunki jonne jätin osan sydämestäni. Taide, kulttuuri ja ihmiset olivat ihastuttavia.

 

 

Lontoo on paikka, jossa usein vierailen tapaamassa ystäviäni. Varsinkin kevät, kuten monissa muissakin paikoissa on hyvä ajankohta Hyde Parkin kukkiessa.

Taidehistoriaa opiskelleena Lontoon taidegalleriat ovat kultakaivos, mutta mielenkiintoisimmat teokset löytyvät kuitenkin kadulta.

Yksi ihanimmista matkakohteista, Espanja. Kaupunkilomien vastapainona kirkas merivesi ja pehmeät rannat ovat näky jota rakastan. Lämmin merituuli ja aurinko ovat harvinaisuus Suomessa, joten niistä haluaa nauttia niin paljon kuin mahdollista

 

Auringonlasku merentaakse on nähtävä joka ilta, luonnon oma ilotulitus!

 

 

 Ensimmäiset 12 -vuotta olen asunut pienessä 4000 hengen kylässä, melkein maaseudulla. Kasvaminen kaupungin ulkopuolella oli elämäni hienoin koulu. Siskoni ja minut opetettiin kunnioittamaan luontoa ja sen mahdollisuuksia. Osaamme sytyttää nuotion, tunnistamme suurimman osan kasveista, sienistä ja eläimistä. Maalaisjärjen käyttö ja halu selviytyä itsenäisesti vaikeista tilanteista ovat meille itsestäänselvyys. Toisten huomioon ottaminen ja auttaminen ovat myös perheessäni tärkeitä.

Perheessäni on aina ollut eläimiä. Isoja saksanpaimen koiria, jotka vahtivat uintireissuillamme, metsästys koiria ja minun koirani Disa, äärimmäisen älykäs koira, joka sulattaa kaikkien sydämen.

Olen myös pienestä asti käsitellyt isoja eläimiä kuten hevosia ja kasvattanut pienessä saavissa sammakon kudusta pieniä sammakoita. Metsissä ja pelloilla seikkaileminen ovat niitä asioita joita tulen kaipaamaan lapsuudestani.

 Olen asunut kaupungissa kohta 7 -vuotta ja viihdyn täällä. Kaipuu maalle on pikkuhiljaa hävinnyt ja olen saanut tutustua ihaniin uusiin ihmisiin. Olen sosiaalinen luonteeltani ja tykkään höpötellä ihmisten kanssa vaikka en heitä niin hyvin tuntisikaan. Kaveripiirini on hyvin kansainvälinen. Minulla on ystäviä Puolasta, Hollannista, Ranskasta, Afrikasta,Venezuelasta, Venäjältä ja Englannista. Olen saanut tutustua heidän  mielenkiintoisiin kulttureihin ja vastavuoroisesti vienyt heitä mm. luistelemaan ja opettanut laittamaan suomalaista ruokaa. Rakkaus vieraisiin kulttureihin on syventynyt entisestään ja samalla kielitaitoni on parantunut huomattavasti.

Olin nuorisovaltuustossa 4 vuotta varapuheenjohtajana. Siellä opin vastuun ottamista ollessani pääpromoottorina paikallisessa musiikki -ja taide tapahtumassa jossa kävijöitä päivän aikana oli lähemmäs 10 000 ihmistä. Stressinsietokyky ja erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleminen auttavat varmasti tulevassa työelämässä.

Harrastan ratsastusta, koirien kanssa lenkkeilyä ja kilpatanssia. Kavereiden kanssa yhdessä käymme usein rannalla piknikillä tai teemme yhdessä ruokaa ja katsomme leffoja.

Musiikki on minulle tärkeää, melkein jokainen suvustani harrastaa laulamista tai soittamista. Joten sukujuhlissa on aina odottettavissa musisointia. Pakolliset pianotunnit itselläni eivät ole tuottaneet tulosta, joten olen keskittynyt laulupuoleen. Kotonamme soi myös melkein kokoajan radio tai levy taustalla.

Olen saanut loistavat eväät elämääni ja olen nyt valmis jättämään kotikulmani taakse ja lähtemään maailmalle. En viihdy Suomessa kovin hyvin, ihmiset ovat hyvin pidättyväisiä ja talvet ovat aivan liian kylmiä. Tuntuu että olisin syntynyt aivan väärään maahan! En usko että jään Suomeen asumaan nyt kun koulut ovat ohi, vaan haaveissa on au pair paikka aivan uudesta kulttuurista.

 

 

Rakkas pikkuveljeni Petja täyttää tässä kuussa jo 4 -vuotta. Petja on ihana maalaispoika, joka rakastaa koneita ja autoja. Hirveimmät näkemäni raivokohtaukset ja samalla suloisimmat teot saavat minut suojelemaan pikkuveljeäni, kuin maailman tärkeintä aarretta.

Hoidan petjaa nyt päivittäin helmikuusta alkaen kesäloman loppuun. Voisiko parempaa ajanvietettä olla! Koulujen aikaan näin Petjaa aivan liian vähän ja pikkuinen siirtyy syksyllä hoitoon, joten aijon nyt nauttia näistä päivistä.  Aika ei käy tylsäksi sillä keksin kaikenlaisia aktiviteetteja ja leikkejä.

Aamulla käymme hakemassa postin Disan ja Petjan kanssa, siihen meneekin melkein tunti, koska jäämme ihmettelemään ötököitä ja kukkia. Jokainen kuollut  hämähäkki ja koppakuoriainen on haudattava maahan ja päälle aseteltava voikukka, ettei linnut nappaa niitä. Välillä ihmettelen mistä Petja saa päähänsä kaikki ideat! Samoin kuin minut on opetettu kunnioittamaan ja hyödyntämään luontoa yritän opettaa samaa myös Petjalle. Tuntuu etuoikeutetulta saada näyttää että metsämansikoita löytyy takapihalta ja maito tulee lehmästä.

Minulla on iso suku (yli 20 tätiä ja setää) ja se tarkoittaa myös paljon serkkuja ja heidän lapsiaan.

Sukulaiseni tietävät minut hyvin lapsirakkaana ihmisenä, joten olen saanut usein iltaisin ja viikonloppuisin touhuta heidänkin kanssaan. Olen kokoikäni hoitanut lapsia, vaihtanut vaippoja ja järjestänyt tekemistä. Lasten hoitaminen on kasvattanut kärsivällisyyttä ja mielikuvitusta. Lapset tietävät että kanssani voidaan viettää hurjan hauskoja päiviä jos osataan käyttäytyä nätisti. Olen oppinut käsittelemään lapsia itkuraivareissa, koska lapset ovat erittäin fiksuja ja lukevat aikuista kuin kirjaa siksi pyrin olemaan aina askeleen edellä.

Isälläni ei ole hirveästi aikaa viedä Petjaa kaupunkiin, joten ensimmäiset kerrat olivat kuin olisi päästänyt ikänsä liekassa olevan koiran irti! Mutta nopeasti hän ymmärsi, että ympäristön näkee paremmin kun muistaa rauhoittua. Kävimme eilen HopLopissa ja meillä oli mielettömän hauskaa

Naapurin hieman vilkas poikakin malttoi rauhoittua

 

 

 Olen nyt virallisesti luuydin -luovuttaja!

Parin hassun paperin täyttäminen ja tutkimukset veivät elämästäni alle tunnin, mutta siinä on kyse paljon suuremmasta.

Onko välinpitämättömyyttä se etteivät ihmiset havainnoi maailmaa muiden näkökulmasta.

Ajanpuute, vastuu vierittäminen muille ja oman kehon vaaliminen ovat huonoja tekosyitä siihen miksei tukisi toimintaa jolla voi itse mitään menettämättä pelastaa jonkun elämän.

 

Heti 18 -vuotta täytettyäni hankin itselleni elintenluovuttaja -kortin.  Kuoltuani voin antaa mahdollisuuden jollekin toiselle elämän jatkumiseen. Kuolleen ruumiin kunnioitus ym. ei mielestäni taaskaan ole hyvä syy jättää auttamatta, itse haluan kunnioitusta mielummin ihmisen sisintä kohtaan.                                                                                                                                            Usein ihmisillä on kuitenkin vaikeaa asettua toisen asemaan, jos heille itselleen tai läheisille ei ole sattunut tilannetta jossa tarvittaisiin ulkopuolisen apua.

Vielä odottellaan sitä päivää kun Suomessa hyväksytään  muiden kuin perheenjäsenten munuaisenluovutus :)